keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Hidasta tekemistä

Ei niin, että kyseessä olisi jotenkin vaikea malli, mutta jostain syystä tämän työn tekeminen on vaan kestänyt tosi pitkään. Eikä se vieläkään ole valmis, joten tässä vain pikku teaser-kuvia keskeneräisestä. Toivottavasti piakkoin pääsen laittamaan myös valmiista työstä kuvat blogiin!

Aloitin tämän työn rinnakkain sen raidallisen neulepaidan kanssa. Paita oli paljon suuritöisempi, mutta valmistui suht ripeästi.
No, onhan tämän työn kanssa ollut klassista puurtamistakin: tekemistä, purkamista ja uudelleen tekemistä. Uusien tekniikoiden harjoittelua ja virheistä oppimista.

Nyt kuitenkin, kun olen päässyt hyvälle mallille työssä ja intoakin olisi saattaa se loppuun, tuli eteen ihan käytönnön ongelma: minulla oli varattuna lankaa ihan riittävästi, mutta yksi ja viimeinen kerä on mystisesti kadonnut. Olen kääntänyt lankakorini ylös-alaisin kaksi kertaa ja etsinyt muutkin potentiaaliset jemmat. Lanka on kyllä edelleen tuotannossa ja kaupan, mutta kun tuo väri (luonnollisesti ruskea) oli tänään tuosta lähimmästä lankakaupastakin loppunut!
 Ruskean Hanko-langan metsästykseen siis!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti